
Säätiön tarkoitus
Heikki ja Hilma Honkasen säätiön apurahat on tarkoitettu nuorille lahjakkaille vähävaraisille suomalaisille opiskelijoille. Säätiö jakaa henkilökohtaisia apurahoja opiskelijoille, alkaen peruskoulua seuraavista opinnoista aina ensimmäiseen ylempään ammattikorkeakoulututkintoon tai ensimmäiseen yliopistolliseen maisterin tutkintoon asti.
Opiskelija-apurahojen lisäksi säätiö tukee nuoria tieteenharjoittajia. Henkilökohtaiset tutkija-apurahat on tarkoitettu väitöskirja- ja lisensiaattitutkimusta varten. Tieteenalat, joille apurahoja suunnataan, määritellään erikseen. Säätiön toiminnan aikana on myönnetty 6620 opiskelija-apurahaa ja 448 tutkija-apurahaa.
Peruskouluikäisille lapsille ja nuorille emme myönnä henkilökohtaisia apurahoja. Tuemme heitä myöntämällä stipendejä heidän parissaan työskenteleville yhteisöille.
Säädekirjan mukaan
"Säätiön tarkoituksena on avustaa ja tukea vähävaraisia nuoria suomalaisia henkilöitä, jotka ovat osoittaneet suurta lahjakkuutta teknillisissä, tieteellisissä, taiteellisissa tai ammatillisissa opinnoissa, mitä laatua ne sitten ovatkin. Tarkoitusperänsä toteuttamiseksi säätiö myöntää apurahoja ja avustuksia, mutta voi toimia sen toteuttamiseksi muullakin tavoin. Avustusta voidaan antaa jo varhaisella opintojen asteella, jopa oppikouluasteella, jos asianomaisen nuoren henkilön lahjakkuus on erittäin suuri. Avustusta saaneen henkilön osoittaessa jatkuvasti hyvää edistymistä alallaan avustusta voidaan hänelle myöntää, kunnes hän on opintonsa päätökseen saattanut."
Säätiön hallitus
Säätiön hallitukseen kuuluvat ylijohtaja, kanslianeuvos Håkan Mattlin (Opetusministeriö), vararehtori Hannele Niemi (Helsingin yliopisto), puheenjohtaja, kansanedustaja Eero Reijonen (Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL), kirkkoneuvos Pekka Huokuna (Kirkkohallitus), vararehtori Jorma Kyyrä (Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu) ja toiminnanjohtaja Pirjo Honkanen-Nordström (suvun edustaja).
Hallituksen puheenjohtajana on ylijohtaja, kanslianeuvos Håkan Mattlin. Säätiön toiminnanjohtaja on Pirjo Honkanen-Nordström ja asiamiehenä toimii Riitta Honkanen.
|